Ehkä on hyvä lähteä siitä kuka minä olen, minkälaisia rooleja minulla on tässä elämässä ollut. Isoin, pisin ja haastavin rooli on ollut äitiys ja vanhemmuus. Toki minulla on perhe ja ystäviä, jotka ovat olleet elämässäni tätä pidempään. Kuitenkin tämä on se mikä tulee ekana mieleen. Täytin 19 muutama viikko esikoiseni syntymän jälkeen. Tätä kirjoittaessa tuosta on kulunut 28 vuotta. Tämä rooli on ollut minulla yli puolet elämästäni ja pysyy kunnes täältä lähden. Äitiys ja vanhemmuus ei ole ollut minulle kovin ominainen rooli. Se on haastanut ja muuttanut minua samalla vahvistaen sitä kuka sisimmässäni olen. Ammatillinen roolini taas on ytimeltään pysynyt samanlaisena, vaikka sen ilmentymisen muoto on vaihdellut.
Aloitin tuon matkan myyjänä, asiakkaita palvellen ja auttaen. Siirryin ruokakaupasta toisenlaiseen kauppaan, takaisin ruokakauppaan päätyen lopuksi vaatekauppaan ennen siirtymistäni järjestömaailmaan. Huolimatta siitä mihin kauppa itse pyrki, ajattelin aina, ja ajattelen edelleen, että minun roolini oli täyttää asiakkaan tarpeet. Mieluiten se tarve, mistä asiakas ei vielä ollut edes tietoinen. Sellaisella ratkaisulla mikä täyttää sekä sen tarpeen mitä asiakas on tullut täyttämään että sen taustalla, piilossa olevan tarpeen.
Järjestömaailmassa roolini jatkui sisimmiltään samankaltaisena, vaikka itse työ muuttui hyvin toisenlaiseksi. Siinä missä aiemmin olin tekemisissä asiakkaiden kanssa kasvotusten, vuorovaikutus siirtyi paperille, sähköpostiin ja puhelimitse käytävään vuorovaikutukseen. Työn muuttuessa myös vuorovaikutus asiakkaan kanssa muuttui ja joskus myös se, kuka asiakas oli, muuttui myös. Olen myös saanut digitalisoida oman työni. Nyt olen siinä pisteessä, että ammatillinen roolini voisi olla auttaa asiakasta ymmärtämään itse omat tarpeensa, myös ne piilossa olevat, ja löytämään niihin eettisempiä, ekologisempia ja planetaarisesti kestävämpiä ratkaisuja. Tämä on se mihin haluan ammatillisen roolini muuttuvan ja kehittyvän.
Matkani aikana olen koko ajan kehittänyt itseäni ja osaamistani, jotta pystyn täyttämään nykyisen ja tulevan tehtäväni. Viimeisimpänä olen hankkinut YAMK-palvelumuotoilijan pätevyyden sekä täydentänyt sitä tutkintojen ulkopuolisilla kursseilla (ks. Osaaminen ja koulutus), jotta voin viedä ammatillisen roolini haluamaani suuntaan. Nyt taaksepäin katsoessani huomaan kuinka pitkälle olen tullut ja miten kaikki hankkimani osaaminen aina täydentää aiemmin hankittua osaamista ja ohjaa minua eteenpäin. Tämä tuntuu hämmentävältä, koska muistan miten jokaisen koulutuksen ja tutkinnon jälkeen tuntui kuin seisoisi tien risteyksessä eikä tiedä mihin suuntaan seuraavaksi lähtisi.
No miten tästä hetkestä, tästä tien risteyksestä eteenpäin. Kuunnellen sitä sisäistä ääntä, intuitiota, ja kokeilemalla. Jos jokin tuntuu helpolta ja se lähtee soljumaan kuin itsestään, se on tarkoitettu minulle. Tällä tarkoitan sellaista tilannetta, että jokin asia, tieto tai teema kiinnostaa minua ja haluan tietää siitä lisää. Jos sitä tietoa löytyy helposti, löydän vaikka teemaan liittyvän koulutuksen, mikä sopii juuri minulle, käy aikatauluuni ja resursseihini (raha, aika, jaksaminen jne.). Tai löydän yhteisön, missä on asiaan liittyvää keskustelua ja toimintaa. Tämä kannustaa jatkamaan asian, tiedon tai teeman parissa, jolloin koko ajan tulee lisää ideoita ja ajatuksia mitä seuraavaksi. Ja jossain kohtaa huomaan olevani kyseisellä polulla jo melko pitkällä, joten sitä pitkin on helppo jatkaa matkaa, vaikka olisikin esteitä tiellä. Toisaalta jos jokin ei meinaa millään onnistua ja esteet ovat ylitsepääsemättömiä, sen aika ei ole vielä. Tai sen aika on mennyt ohi ja pitää keksiä jotain muuta.
Tällä tavalla olen suuntani tähän asti valinnut. Vaikka jokin on haastavaa ja muuttaa minua, niin jos se kuitenkin on helppoa tehdä. Jos siitä haastavuudesta huolimatta löytyy tapa mennä eteenpäin omat arvot huomioiden, silloin se polku on minulle tarkoitettu. Vaikka siinä kohdassa ei vielä polkua olisikaan, tai muut eivät sitä polkua näkisi.
Entä miten tunnistaa tarve muutokselle. Siten, että nykyhetki ei enää tunnu riittävän, aivan kuin jotain puuttuisi. Kun olen tämän huomannut, yleensä ryhdyn miettimään ja kuvittelemaan toisenlaisia tapoja elää, olla ja tehdä työtä. Joskus tiedän suunnan jo ennen kuin tuo tarve muutokseen tulee.
Lisää kommentti
Kommentit