Miten parhaiten kuvata omaa arvomaailmaa? Miten kuvata arvomaailmaa muuten kuin listalla adjektiiveja? Kertomalla ajatuksista ja tuntemuksista, mitä nousee esiin kun seuraa maailman menoa. Näiden tekstien tarkoitus on kertoa mistä taustasta minä ponnistan, mille pohjalle arvomaailmani rakentuu ja minkälaista tulevaisuutta haluan rakentaa.

Palvelumuotoilun avulla kohti parempaa tulevaisuutta

Palvelumuotoilua voidaan käyttää millä tahansa toimialalla mm. toiminnan, työyhteisön ja organisaation kehittämiseen. Lähtökohtaisesti näissä kehittämisprojekteissa ajatellaan tulevaisuutta, yleensä lähitulevaisuutta vaikka pidemmälle katsominen on myös mahdollista. Tämän hetken päätökset kun vaikuttavat siihen, miltä maailma näyttää vuosikymmenien ja jopa vuosisatojen päästä. Siksi onkin tärkeää ymmärtää, mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen millaisessa maailmassa juuri nyt elämme, mistä historiallisista päätöksistä meidän nykyhetki on muodostunut. 

Lue lisää »

Kaupunkien tulevaisuus

Olen syksyn 2024 aikana opiskellut Helsingin avoimen yliopiston kestävyyskurssilla, jossa pääsin perehtymään kestävyyden käsitteeseen, kestävyyskysymysten monimutkaisuuteen, systeemiseen lähestymistapaan, erilaisiin kestävyyshaasteiden ratkaisuihin, globaalien luonnonjärjestelmien turvaamiseen, hyvinvointiin ja muutoksen mahdollisuuksiin, kestävään ja oikeudenmukaiseen talouteen, kestävään ja terveelliseen ruokajärjestelmään, ilmastonmuutokseen ja oikeudenmukaiseen energiasiirtymään sekä kaupunkiseutujen kehitykseen. Monissa kurssin tehtävissä pohdittiin miten oma tieteenala voisi olla ratkaisemassa kestävyyshaasteita. Avoimen opiskelijana pohdin tätä palvelumuotoilun osalta.

Lue lisää »

Toivottava tulevaisuus

Minkälainen olisi tulevaisuus, jos saisit päättää ilman, että pitäisi miettiä miten sen voisi toteuttaa? Osallistuin keväällä 2024 Tulevaisuuslukutaidon ABC-kurssille (Haaga-Helian avoin AMK) ja oppimistehtävänä teon oman toivottavan tulevaisuuden (oma utopia eli protopia) ja tiekartan tuohon toivottavaan tulevaisuuteen. Tehtävän tarkoituksena oli harjoitella positiivisen, mahdollisimman konkreettisen tulevaisuuden kuvittelemista. Tehtävässä toivottava tulevaisuus sijoittuu 20-30 vuoden päähän (2044-2054), jolloin olen joko jäämässä tai jo jäänyt eläkkeelle, mikäli eläkejärjestelmä vielä silloin on käytössä. Eläköitymisen lisäksi tehtävässä tarkasteltaviksi teemoiksi valitsin kaupunkikehityksen, työnmurroksen ja terveydenhoidon.

Lue lisää »

Kuka minä olen

Ehkä on hyvä lähteä siitä kuka minä olen, minkälaisia rooleja minulla on tässä elämässä ollut. Isoin, pisin ja haastavin rooli on ollut äitiys ja vanhemmuus. Toki minulla on perhe ja ystäviä, jotka ovat olleet elämässäni tätä pidempään. Kuitenkin tämä on se mikä tulee ekana mieleen. Täytin 19 muutama viikko esikoiseni syntymän jälkeen. Tätä kirjoittaessa tuosta on kulunut 28 vuotta. Tämä rooli on ollut minulla yli puolet elämästäni ja pysyy kunnes täältä lähden. Äitiys ja vanhemmuus ei ole ollut minulle kovin ominainen rooli. Se on haastanut ja muuttanut minua samalla vahvistaen sitä kuka sisimmässäni olen. Ammatillinen roolini taas on ytimeltään pysynyt samanlaisena, vaikka sen ilmentymisen muoto on vaihdellut.

Lue lisää »