Palvelumuotoilun avulla kohti parempaa tulevaisuutta

Julkaistu 8. maaliskuuta 2025 klo 22.18

Palvelumuotoilua voidaan käyttää millä tahansa toimialalla mm. toiminnan, työyhteisön ja organisaation kehittämiseen. Lähtökohtaisesti näissä kehittämisprojekteissa ajatellaan tulevaisuutta, yleensä lähitulevaisuutta vaikka pidemmälle katsominen on myös mahdollista. Tämän hetken päätökset kun vaikuttavat siihen, miltä maailma näyttää vuosikymmenien ja jopa vuosisatojen päästä. Siksi onkin tärkeää ymmärtää, mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen millaisessa maailmassa juuri nyt elämme, mistä historiallisista päätöksistä meidän nykyhetki on muodostunut. 

Mitkä valinnat esimerkiksi 1900-luvulla näkyvät tämän hetken todellisuudessa. Miltä nykyhetki näyttäisi jos esimerkiksi sähköauto olisikin bensa-auton sijaan voittanut oman aikansa kilpailun. Mihin kaikkeen se vaikuttaisi. Ainakin öljyn käyttö olisi ollut toisenlaista, vaikka se ei olisikaan estänyt muovin keksimistä. Myös akkujen tuotanto olisi kehittynyt huomattavasti enemmän ja liikenteen päästöt olisivat toisenlaisia. Varmasti tämä olisi vaikuttanut myös sähkötuotannon kehittämiseen ja autotkin voisivat näyttää ihan toisenlaisilta. Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?

Siirretään katse kohti tulevaisuutta. Kun teemaan liittyvä historia on tiedossa ja sitä on tarkasteltu eri näkökulmista, voidaan sen pohjalta kuvitella miten asiat etenevät tästä eteenpäin. Tässä on hyvä käyttää skenaarioita, koska emme voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ainoastaan kuvitella eri vaihtoehtoja. Ensin on tärkeä visioida miltä toivottava tulevaisuus näyttää. Miten asiat ovat, miten asioita tehdään, kuka tekee mitä jne. Tämä riippuu tarkasteltavasta teemasta, esimerkiksi miltä tulevaisuuden liikenne näyttäisi. Mikä olisi toivottavin skenaario, entä minkä kanssa voisimme elää ja mitä emme halua tapahtuvan. Näistä jokaisesta on hyvä luoda useampi skenaario, jotta mukaan saadaan mahdollisimman erilaisia näkökulmia. Skenaarioita luodessa on hyvä huomata omat ennakkoluulot sekä muut kuvitteluun ja luomiseen vaikuttavat seikat.

Kun erilaisia skenaarioita on riittävä määrä, voidaan siirtyä miettimään miten noihin eri skenaarioihin päästään. Minkälaisia askeleita täytyisi ottaa, minkälaisia päätöksiä tehdä ja millä eri tasoilla päätökset tulisi saattaa käytäntöön. Minkä kaiken pitäisi muuttua, miten se voidaan muuttaa, mitkä ovat ne konkreettiset askeleet tuohon muutokseen ja millä aikavälillä ne tulisi tehdä. Tässä kohtaa on hyvä huomioida myös nykyhetken realiteetit, missä näitä tarvittavia päätöksiä voitaisiin tehdä, millä todennäköisyydellä ne tehtäisiin ja mitä noista päätöksistä todennäköisesti seuraisi. 

Muutoksen tekeminen yleensä aiheuttaa muutosvastarintaa, säilyttämisen tarvetta ja erilaisia vastavoimia. Mahdollisia seurauksia voidaan jonkin verran ennakoida kartoittamalla kohderyhmiä, joihin muutos ensisijaisesti kohdistuu sekä niitä, jotka ovat sen vaikutuksen piirissä. Tuntemalla heidät ja ymmärtämällä heidän reaktionsa, voidaan osallistamalla ja sitouttamalla vähentää muutosvastarinnan ja erilaisten vastavoimien syntymistä. Lisäksi näillä kohderyhmillä yleensä on arvokkaita ajatuksia siitä, mihin suuntaan muutosta pitäisi ohjata ja miten se tulisi toteuttaa.

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.